Viimeinen sukupolvi alkoi
1948
|
Israel itsenäistyi
toukokuussa 1948
Raamattu ennustaa
Psalmissa
102:17, että "Kun Herra rakentaa Siionin, Hän
ilmestyy
kunniassansa."
"Tässä
on hyvin
tärkeä ennustus, joka huonosti suomennettuna on
jäänyt hämäräksi. Lauseen
pitäisi
kuulua:" Kun Herra rakentaa (fut.) Siionin, Hän ilmestyy
(pian)
kirkkaudessaan." Toisin sanoen Israelin jälleenrakentaminen on
tärkeä ajan merkki siitä, että
Herran tulemus on
lähellä.
Tähän asiaan liittyy läheisesti Psalmi
102:19 "
Tämä kirjoitettakoon tulevalle polvelle." Oikea
käännös on: "Tämä
kirjoitettakoon viimeiselle
sukupolvelle." Hepreassa on selvästi "DOR AHARON"= viimeinen
sukupolvi. Me elämme NYT tämän viimeisen
sukupolven
aikaa vähän ennen Herran tulemusta."
Tiedot: K.O. Syväntö,
Vanhan testamentin
käännösvirheistä.
Munkki
ja erakko, jonka nimi on Youssef
Antoun Makhlouf (1828-1898)
– St Charbel, kuoli
kirkon kirous
päällänsä, koska hän
sanoi, ettei saa
rukoilla pyhimyksiä vaan Jeesusta. Kun hän kuoli,
hänen
muistonsa haluttiin
pyyhkiä Libanonin maaperällä ihmisten
mielistä.
Mutta hän on jättänyt
jälkeensä
merkillisen profetian. Hän sanoo näin:” Jos
on totta,
että pyhimysten ansiot ja
rukoukset eivät pelasta ketään, vaan
Jeesuksen
Kristuksen veri, niin minun
ruumiini tulee vuotamaan ja valumaan vettä, verta ja
öljyä.”
Kun
Charbel kuoli, hänet
haudattiin. Kolme kuukautta
hautaamisen jälkeen, hänen hautavaatteittensa
lävitse
valui öljyä. Huhtikuussa
1899 tuo ruumis nostettiin monien kirkollisten, korkea-arvoisten
katolisten
asiantuntijoiden silmien alla haudasta ylös ja huomattiin,
että ruumis on
itsessänsä aivan kuiva, mutta jostakin
välittömästi pinnan luota lähtee
liikkeeseen yliluonnollisia öljyvanoja. Katolisen kirkon
tutkija,
joka tutki
asiaa, päätti ettei ilmiö voi olla
Jumalasta, koska
Charbel oli kerettiläisenä
julistanut, että vain Jeesuksen Kristuksen veren kautta
pelastutaan. Siksi
Charbelin ruumis laitettiin metalliseen laatikkoon ja kirkollisella
vaatimuksella hänen ruumiinsa vietiin kellariin.
Seuraavassa
vaiheessa sieltä
laatikon sisältä alkoi valua
öljyn lisäksi myös verta. Sitten kului aikaa
ja 1925
Rooman Vatikaani alkoi
tutkia ilmiötä ja vainaja otettiin uudestaan
sieltä
kellarista esille ja arkku
avattiin ja ruumis pistettiin auringon kuivatettavaksi siinä
toivossa, että tuo
öljyn ja veren valuminen loppuisi. Kaksi vuotta Charbelin
ruumis
oli paavin
vaatimuksesta auringon kuivatettavana ja sen kahden vuoden aikana alkoi
vielä valua
vettä öljyn ja veren lisäksi.
Nyt
vuosien mittaan on tapahtunut
näin. Vuonna 1927
Charbelin ruumis pistettiin arkkuun. Arkku pistettiin hautaan. Hauta
oli
tavanmukaisesti kallioluolassa.
Vuosia
kului. 1948 arkku alkoi valua yli äyräitten.
Vettä,
verta ja öljyä sekoittui
toisiinsa. Joku muisti, että Charbelin testamentissa oli vanha
sana, joka puhuu
siitä, että tulee tilanne, jolloin kaikki
nämä
kolme alkavat valua ulos. Kun
etsittiin tämä vanha Charbelin testamentti esille,
niin
siinä luki näin: ” Kun
minun veteni, öljyni ja vereni sekoittuvat toisiinsa ja
valuvat
virtana ulos,
on syntynyt se sukupolvi, joka ei kuole ennen kuin Jeesus
tulee.”
Teksti Charbelista on lainausta Leo Mellerin puheesta Nostradamuksesta
Sunttaan (1984). Charbelista mainitun osuuden voi kuunnella tästä
(mp3 tiedosto 1334 kt, pituus 5 minuuttia 41 sekuntia).
|